Seura

Shō Ken Kai – Kuopion Kendoseura Ry

Kendon harrastaminen alkoi Kuopiossa vuonna 2002. Aluksi harjoittelu tapahtui paikallisen judoseuran alaisuudessa. Kuopion Kendoseura perustettiin vuonna 2003, ja japaninkielisen nimensä Shō Ken Kai se sai myöhemmin samana vuonna. Nimen antoi silloin Suomessa vierailulla ollut Japanin kendoliiton lähettämä opettaja Makoto Yagisawa. Shō tarkoittaa lentävää tai liitävää ja Ken Kai miekkailukoulua tai -seuraa.

Alkuvaiheessa Kuopion toiminta oli pitkälti muualta Suomesta vierailevien opettajien varassa. Vuosien mittaan seuran taso ja jäsenmäärä ovat nousseet huimasti ja nykyään ohjauksesta vastaavat 4. danin harrastajat. Alusta alkaen oppia on haettu ja haetaan edelleen aktiivisesti ympäri Suomea järjestettäviltä leireiltä.

Seuramme tavoitteena on luoda mukava ja motivoiva ilmapiiri, jossa jokainen harrastaja voi harjoitella ja kehittyä omien tavoitteidensa mukaisesti. Tärkeintä että kaikilla on treeneissä mukavaa!

Seuramme treenejä ja muita seikkailuja voit seurata myös Instagramissa

Seuramme treenejä ja muita seikkailuja voit seurata myös Instagramissa https://instagram.com/kendokuopio